Paluutunnelmia - Back home

SUOMEKSI/IN FINNISH
Torstaiaamuna pakkasin ja uudelleenpakkasin vielä muutaman kerran tavarani ennen kuin pääsin lähtemään:) Mutta lopulta sitten sanoin hei hei kaikille ihanille ihmisille perheessäni ja halasin vielä viimeisen kerran ja jäin Oxpensiin ystävieni kanssa. Suurin osa matkasta Heathrowlle kului nukkuessa. Ensin jätettiin italialaiset pois kyydistä ja sitten ajettiin vielä aika pitkään sinne meidän terminaaliin. Sisään päästyä iski paniikki: missä mun passi on? Kerkesin penkoa kaikki laukut muutamaan kertaan, soittaa isäntäperheeseen ja penkoa vielä vähän lisää ennen ku lopulta löysin sen STS-repun sivutaskusta. Tarkoitus oli ollut nimittäin ottaa se käsimatkatavaraksi, ja siinä vaiheessa kun mä muutin suunnitelmaa, mä olin jo kerennyt unohtaa pistäneeni passin sinne. Oho.
Lentomatka sujui yllättävän hyvin, ei korviin koskenu melkein ollenkaan. Kuuntelin Susan kanssa musiikkia ja juteltiin kaikkea jännää. Susalla oli hienot kuulokkeet, joihin sai toiset kuulokkeet yhdistettyä^^ Tuhottiin myös suklaakonvehtirasiaa ja Susan poskeen ilmestyi jostain sellaisia kivoja tarroja:)
Laukkujen odotteluun ei mennyt mitenkään ylettömän pitkään. Mulla on kiva uusi laukku jossa on neljä pyörää, ja niin me sitten ratsastettiin laukulla ja leikittiin Batmania sillä aikaa kun odotettiin muiden laukkuja:D Se oli hauskaa, vaikka Ninni vähän pyöritteli silmiään.
Kun kaikki oli saaneet laukut, alkoi halausmaratoni, halattiin kaikkia, mutta ihme kyllä ei itkettänyt yhtään, toisin kuin aamulla kotoa lähtiessä. Kuitenkin mä tiedän, että mä voin tavata näitä ihmisä vielä ja mulla on puhelinnumeroita ja muutenkin siinä oli enemmän sellainen hyvä tunnelma kuin itketystunnelma.
On ollu mukavaa päästä kotiin ja tavata ihmisiä, mutta kyllä oon haikaillu takaskin. Oon haistellu vaatteita ja uusia verhoja ja vetäny sisääni mun Englannin kodin tuoksua - kyllä siitäki ehti tulla tärkee paikka. Sähköpostia on jo lentäny perheelle ja kaikille huonekavereille. Ja vaikka en sitä mihinkään niistä kirjoittanutkaan, toive "I hope to see you again some day" on koko ajan siellä pohjalla.
Kotiin tullessa ihmettelin, oonko mä ollu liian kauan poissa vai haiseeko kotona jotenki oudolta. Muiden mielestä siellä ei haissu miltään, eli niin se sitte oli - mä olin ollu liian kauan poissa ja sain eka kertaa tietää, mikä on mun kodin kotituoksu. Se ei ehkä ollu siitä miellyttävimmästä päästä... Mutta nyt oon jo turtunu siihen. Ainut muutos jonka huomaan, on se, että mun huoneessa leijailee edelleen jonkin verran Englannin kodin tuoksua. On kiva, ettei se oo noin vain haihtunut pois.
Yhtä postausta vielä suunnittelen, sellaista, jossa olisi sitten vihdoin niitä kuvia, jos tämä kone tykkäisi musta enemmän kuin perhekone.
Tämä matka oli elämäni parhaita kokemuksia. Sain paljon upeita ystäviä ja hienon kolmeviikkoisen minulle ennestään tuntemattomassa kaupungissa. Suurkiitokset kaikille leadereille, opettajille, kurssilaisille ja ennen kaikkea ihanalle perheelleni ja huonekevereilleni!! Teitä kaikkia tulee ikävä.

Tässäpä vielä runo, jonka kirjoitimme porukassa koulussa maanantaina. Se on aika outo, tiedän. Ja Susa varmaan tappaa mut, koska en kerta kaikkiaan kykene muistamaan, minkä taakse se aurinko oikeesti laski, enkä ollu kirjottanu sitä ylös mihinkään... mutta koita kestää, ystävä rakas, sovelsin parhaani mukaan.

England in our eyes
Big Ben in the rain next to a green tree
Driving a double decker on the wrong side of the road
Overweighted snails looking for flowers to eat
An alarm-clock waking you up to every rainy morning
The bus stops and the weather stops
Sun sets behind the bookshelves of the Queen
Eating fish and chips in a pub with James Bond
And some afternoon tea with Shakespeare.

IN ENGLISH/ENGLANNIKSI
That poem there is a group poem we wrote in school last Monday. It's pretty weird, I know, but it's ment to be. And Susa will probably kill me, for I can't remember, what it really was that sun set behind, but try to deal with it, my darling. I did my best.

On Thursday morning I still packed and repacked for few times before I left:) But finally I said goodbye to all lovely people in my family and hugged them for the last time before my host dad left me to Oxpens with my friends. Most of the journey to Heathrow I slept. First we dropped the Italians off in terminal five and then drove quite a long way to our terminal. When we got in, I panicked: where is my passport? I looked through all of my luggage for few times, called back to my host family and looked even more, before I eventually found it from the sidepocket of my STS bag. I had ment to take it as my hand luggage, but when I changed plans, I had already forgotten I had put my passport in it. Oops.
The flight was OK, my ears didn't hurt almost at all. I listened to music with Susa and we talked. Susa had these fancy headphones that you could connect with other headphones^^ We ate chocolate and  some stickers appeared in Susa's cheek:)
Waiting for our luggage didn't take very long. I have fine new suitcase which has four wheels, and so we rode on my suitcase and played Batman while waiting for other's suitcases:D It was fun, though Ninni rolled her eyes.
When everybody had their luggage, all hugged all, but somehow I didn't feel like crying like I did in the morning when I was leaving home. Maybe it's because I know that I can see these people pretty easily again, I have phone numbers, and the atmosphere in that situation was anyway more good than the one that makes you cry.
It's been nice to get home and see people, but I've also been wanting back. I've smelled the scent of my English home from my clothes and new curtains - it became an important place for me during those three weeks. I have sent e-mail to my family and all of the roommates, and though I didn't write it to any of them, a wish "I hope to see you again some day" is in each of them.
When I arrived home, I wondered, if I had been gone for too long or did it smell funny in there. Others said they didn't smell anything, so that was it - I had been gone for too long and got to know for the first time, how does it smell in my home. It wasn't the most pleasant scent in the world... But now I've got used to it again. The only difference I notice is that there is still some of the scent of my English home in my own room. It's nice that it hasn't just faded away.
I'm planning for one more post to finally put my pictures in here, if this computer likes me more than the other.
This trip was one of the best experiences of my life. I got lots of wonderful friends and great three weeks in a city previously unfamiliar to me. Thank you so much to all my leaders, teachers, friends and the most importantly, to my awesome family and roomamates!! I'll miss you all.